Pyydän heti alkuun anteeksi tekstin pituutta, mutta sanottavaa on paljon ja se on kaikki tärkeää Internetin ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta.
Kipinä tämän kirjoittamiselle oli Helsingin Sanomien 21.3.2018 artikkelista "Operaattorit aikovat estää pääsyä verkkosivustoille, joissa on laitonta materiaalia - Telia otti jo käyttöön poliisin sulkulistan", jonka luettua tuntui että jonkun pitäisi vähän selittää KRP:lle, Internet-operaattoreille ja vähän muillekin sellaisia asioita jotka ovat vuosien saatossa jo unohtuneet. Kuten arvata saattoi, se joku olen taas minä, siinä pelossa että tämä äärimmäisen tärkeä asia jäisi muuten kokonaan tekemättä.
Internetiin liittyy kansainvälisen luonteensa takia paljon lainsäädännöllisiä haasteita, suurimpana kysymys siitä kuka saa määrätä mikä on verkossa sallittua ja mikä ei. Internetin toimintaan ja hallintaan liittyviä asioita onkin pyritty hoitamaan kansainvälisissä työryhmissä, mutta kymmenen vuotta sitten Suomi otti ensimmäiset askeleensa omalla tiellään joka on Kiinastakin tuttu, kohti valtion rajoille asettuvaa sensuurikoneistoa. Suomen tavoitteena oli antaa kotimaisille viranomaisille oikeus määrätä siitä mitä suomalaiset saavat verkossa nähdä, valta estää kokonaisia Internet-palveluita suoraan ilman mitään oikeudenkäyntejä. Sivustoille pääsy oli tarkoitus voida estää riippumatta siitä rikkooko palvelu oman maansa lakeja, taikka palvelun käyttäjät Suomen lakeja. Tavoitteena oli siis laaja-alainen viestinnän sensuurikoneisto, puhuen karua kieltä Suomen haluttomuudesta jäädä yhteisten kansainvälisten pelisääntöjen varaan. Ensimmäisenä askeleena sensuriin hampaisiin otettiin pahin mahdollinen piru, lapsiporno, jotta järjestelmän rakentamista olisi mahdollisimman hankalaa vastustaa. Kysymykset sananvapaudesta onkin kautta vuosien ohittu olankohauksella vetoamalla lasten oikeuksiin tai vähättelemällä sensuurin aiheuttamia oikeuden loukkauksia.
Kymmenen vuotta sitten nämä suunnitelmat kuitenkin kaatuivat yksittäisen poliisin inhimilliseen suuttumukseen ja itsepäisyyteen. Kaikki suurimmat operaattorit oli jo saatu "vapaaehtoisesti" mukaan suodatustoimintaan viestintäministeriön uhkaillessa että muuten säädetään velvoittava lainsäädäntö, kun KRP yhtäkkiä lisäsikin listalle kotimaisen verkkosivustoni joka kritisoi sensuurijärjestelmää. Eduskuntatalon eteen kerääntyi tuhatpäinen mielenosoitus, aihe ylitti kansainvälisen uutiskynnyksen, ja listan ylläpito ryvettyi toinen toistaan oudommissa skandaaleissa. Muunmuassa syntyi pieni kansainvälinen selkkaus Thaimaan edesmenneen prinsessan muistosivun sensuroimisesta lapsipornona. Yksi kerrallaan operaattorit perääntyivät ja lopettivat estotoiminnan, mutta Keskusrikospoliisi ei koskaan perääntynyt ja piti sensuuria kritisoivan sivustoni estolistalle kymmenen vuoden ajan - siitä huolimatta että lähes yksikään operaattori ei enää käyttänyt listaa.
Kun operaattorit aikanaan painostettiin suodatuksen käyttöönottoon, näytelmässä nähtiin samoja piirteitä kuin nyt on nähtävillä. Esimerkiksi vuonna 2008 Helsingin Sanomat uutisoi repäisevästi "osa operaattoreista päästää kielletyille verkkosivuille" [archive.fo], jossa tuotiin suoraan nimillä esille operaattoreita jotka eivät ole ottaneet listaa käyttöön ikäänkuin häpäisytarkoituksessa. Sama nähtiin tuoreessa HS:n artikkelissa joka alkaa sanoilla "kaikki operaattorit eivät estä asiakkaidensa pääsyä keskusrikospoliisin sulkulistalla oleviin, laitonta materiaalia esittäviin nettisivustoihin". Sotasuunnitelma on siis sama kuin kymmenen vuotta sitten, sillä erolla että kymmenen vuotta listalla ollut lapsiporno.info ei näy tälläkertaa olevan estettynä. Sama kymmenen vuotta vanha näytelmä pyritään siis nyt toistamaan, ikäänkuin sitä ensimmäistä epäonnistunutta yritystä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Rikosylikomisario Sari Sarani ylläpitää jonkinsortin harhakuvitelmia siitä että "sulkulista" estäisi laittoman materiaalin tuotantoa ja levitystä. Ensimmäinen virhe tulee jo siinä että hän kutsuu listaa "sulkulistaksi", sillä tosiasiassa suodatetut sivustot eivät sulkeudu mihinkään ja materiaalista kiinnostunut asiakas kyllä pääsee sinne yhä varsin helposti. Modernina trendinä on myös laittoman materiaalin levitys sosiaalisessa mediassa, johon suodatus ei pure lainkaan - nykyisin käytetty tekniikka kun puree vain kokonaisiin domain-nimiin suodatuksen tapahtuessa "kaikki tai ei mitään"-periaatteella. Tarkemmat tekniikat ovat huomattavasti kalliimpia ja hankalampia, varsinkin kun nykyään niin moni verkkosivu käyttää suojattua yhteyttä jolloin operaattori ei pääse tarkastamaan mihin täsmälliseen sisältöön pyyntö kohdistuu.
On myös virheellistä kuvitella että lapsipornon tuotanto ja levitys vähenisivät estolistan käyttöönoton myötä. Suurimmat materiaalimäärät eivät edes liiku kaupallisessa lapsipornossa vaan suoraan pedofiilien kesken ja heidän omissa yhteisöissään, joissa viestintä tapahtuu salatusti eikä siihen voi estolistalla niinikään puuttua. Kaupalliseen toimintaan voidaan toki puuttua mikäli joko kysyntään tai tarjontaan päästään vaikuttamaan, mutta estolista ei siihen auta. Asiakkaiden tavoittaminen on aina ollut kaupallisen lapsipornon keskeisiä ongelmia, ja taidokkaasti operoidut kaupalliset lapsipornomyyjät ovatkin jakaneet provisioita suoraan kaikesta myynnistä erillisille markkinoijille. Tämänlainen markkinointi tapahtuu tyypillisesti roskapostin ja siihen verrattavan toiminnan keinoin. Mikään esitetty Internet-sensuurin muoto ei pure sähköpostitse tai keskustelupalstoilla tapahtuvaan mainosviestintään, eikä tämänluonteiseen roskapostiin ole muutenkaan täydellisiä ratkaisuja siitä huolimatta että aiheen kimpussa on laajemminkin tapeltu jo ties miten pitkään. Internet on täynnä viestijärjestelmiä joiden ylläpito on jäänyt heikolle, hyvänä esimerkkinä tästä on Pelastakaa Lapset ry:n oma verkkolehti jossa vuonna 2009 levitettiin usean kuukauden ajan kaupalliseen lapsipornon liittyviä myyntilinkkejä peittelemättömän siveettömillä asiasanoilla höystettynä. Kun Pelastakaa Lapset ry:n kaltainen järjestökin lankeaa välineeksi kaupallisen lapsipornon levitykseen, miten muut verkossa toimivat tahot voisivat pärjätä sen paremmin? Estolista on huomattavan tehoton vähentämään kaupallisen lapsipornon saatavuutta.
Kun estolista otettiin ensimmäisen kerran käyttöön kymmenen vuotta sitten, google-haun "gay porn" neljä ensimmäistä tulosta päätyivät välittömästi poliisin listalle. Mitään selitystä tähän ei ikinä saatu, mutta oli selvää että jokin taho halusi tahallaan sensuroida suurimmat ja näkyvimmät homopornosivustot. Estolistasta oli tullut väline seksuaalivähemmistöjen oikeuksien tallomiseen, kun laillisen homopornon kuluttajia peloteltiin poliisin tiedotteilla. Internetin näkyvimpien homopornosivustojen ylläpitäjille ei edes tiedotettu asiasta, saati varattu oikeutta tulla kuulluksi.
Estotoimintaa koskevan lakien säätämisen yhteydessä oikeusturva jätettiin tarkoituksella huomiotta, ajatellen että olemassaolevat mekanismit olisivat riittäviä kun virheellisesti estetyt sivustot voitaisiin poistaa listalta ilmoittamalla asiasta poliisille. Vuosien saatossa kuitenkin selvisi että tämänlaiset sadut olivat vain kauniita sanoja ilman todellisuuspohjaa. Oikeusturva oli jätetty tahallaan huomiotta, koska kiistanalaista järjestelmää ei haluttu tehdä niin raskaaksi että poliitikkojen pitäisi oikeasti pysähtyä miettimään sen kustannuksia! Kirjattiinpa lain perusteluihinkin erikseen ettei listan ylläpidosta synny valituskelpoista päätöstä, ettei estopäätöksiä saisi riitautettua.
Poliisista oli estolistan ylläpitäjänä tullut tutkijan lisäksi sekä syyttäjä, tuomari, että tuomion toimeenpanija, eikä yhdestäkään askeleesta voinut valittaa. Oikeusvaltion periaatteisiin kuuluvat ja perustuslakiimmekin kirjatut oikeudet jäivät toteutumatta. Näiden oikeuksien laiminlyönti oli suorastaan tarkoituksenmukaista, olihan estotoiminnan alunperin tarkoitus koskea vain ulkomaisia sivuja eikä sensuurijärjestelmässä ollut tarkoituskaan kunnioittaa Suomen ulkopuolella olevien tahojen oikeuksia vaan päinvastoin riistää Suomelle oma valta itsenäisesti määrätä ulkomailta tulevan viestinnän saatavuudesta. Tämä vyyhti lähti purkautumaan vasta poliisin asetettua kotimainen sivusto estolistalle, jolloin estolistaan liittyvät oikeusturvan puutteet tulivat räikeästi näkyviin.
Suurin ongelma liittyi lapsipornosivuston määritelmään, joka estolistaa koskevassa laissa oli määritetty vain rikoslain rikosnimikkeen mukaan. Estolistaa oli kuitenkin tarkoitus soveltaa nimenomaan kohteisiin joihin suomen viranomaiset eivät olleet toimivaltaisia, joten päätökset sivujen laittomuudesta jätettiin yksittäisten virkamiesten oman harkinnan varaan ilman oikeudenkäymiskaarta. Ristiriitainen tilanne syntyi, kun rikosoikeudellinen prosessi kotimaista lapsiporno.infoa kohtaan ei johtanut syytteeseen, mutta KRP päätti yhä jatkaa sivuston sensuroimista kuitaten asian sanoin "estotoiminta ja tämä rikosoikeudellinen puoli ovat kaksi eri asiaa". Koska en päässyt oikeuteen asti, en voinut todistaa syyttömyyttäni, eikä syyttämättäjättämispäätös kelvannut estolistan ylläpitäjälle.
Ainoa tapa saada estopäätös edes jossain muodossa oikeuden käsiteltäväksi oli tehdä erillinen pyyntö saada sivusto poistetuksi listalta, ja riitauttaa tämä erikseen pyydetty päätös. Prosessi oli hidas ja pitkä koska kaksi ensimmäistä oikeuskäsittelyä meni siihen että onko minulla ensinnäkään oikeutta valittaa, ja lopulta koko homma kompastui täsmälleen samaan ongelmaan kuin listan ylläpito itsessään: estettävän sivuston laillisuuden määrittämiseen. Vaikka estolistan väitetty tarkoitus olikin kohdistua vain laittomiin sivuihin ja estolaki määritti lapsipornosivustot nimenomaan rikoslain rikosnimikettä käyttäen, laittomuutta ei haluttu määrittää rikosoikeuden keinoin edes silloin kun Suomen viranomaiset olisivat olleet toimivaltaisia, kuten Suomessa ylläpitämäni suomenkielisen sivuston tilanne oli.
Hallinto-oikeus päätyikin kovan paikan eteen, kun joutui arvioimaan oliko poliisin pitänyt poistaa estetty sivu listalta pyydettäessä. Hämmentävässä vuosikirjapäätöksessä Korkein hallinto-oikeus päätyikin ratkaisuun [finlex.fi], jossa suorin sanoin väittivät sivuston tosiasiallisesti olevan rikollinen mutta samalla huomauttaen ettei kyse ole rangaistavuuden arvioimisesta. Lapsiporno.info:n laillisuutta ei oltu ikinä käsitelty tuomioistuimessa, eikä KHO myöskään ollut toimivaltainen ottamaan sivuston laillisuuteen mitään kantaa ratkaistessaan poliisin päätöksen oikeellisuutta. Tästä huolimatta KHO päätti julistaa lapsiporno.info:n olevan laiton lapsipornosivusto, koska muuten koko sensuurijärjestelmältä oli saattanut kadota raamit. Mikäli sivustojen estämiseen vaadittaisiin rikosoikeudellinen päätös, ei listalle voisi laittaa ainuttakaan sivustoa! KHO siis kylmäverisesti eväsi minulta oikeuden saada sivustoni laillisuus tuomioistuimen arvioitavaksi, oikeuden tulla kuulluksi sivustoni laillisuudesta, ja heitti samalla syyttömyysolettaman roskakoriin.
Rikosoikeuden silmissä syytön mies julistettiin KHO:n vuosikirjapäätöksessä "tosiasiallisesti" lapsipornon levittäjäksi, siis syylliseksi melko vakaviin rikoksiin vaikka asiasta ei ikinä ole käyty oikeutta. "Oikeusmurha" ei sanana riitä kuvaamaan tätä farssia, kun toimivallaton tuomioistuin ei ollut omien sanojenkaan mukaan arvioimassa syyllisyyttäni, mutta päättipä siitä huolimatta väittää sitä tosiasiaksi. Jälkeenpäin ajatellen lopputuloksen syy on ilmiselvä: näinhän tämä estolista suunniteltiinkin toimimaan. Koko listan kantavana ajatuksena oli alusta asti että yksittäinen viranomainen voisi ohittaa koko oikeusjärjestelmän ja ominpäin päättää että jokin sivusto on laiton ilman oikeudenkäyntiä. Se että näin myös tapahtui ja että Korkein hallinto-oikeus sen vahvisti ei siis oikeastaan pitäisi olla yllätys, en vaan osannut odottaa että näin kävisi myös lakia arvostelleelle kriitikolle.
Myöskään siitä ei ole vielä selvyyttä, millainen vastuu estolistaa käyttävillä operaattoreilla on pitää listansa ajan tasalla. Kun poliisin lista päivittyy, kuinka kauan vanhaa listaa saa käyttää ennenkuin kyse on tietoliikenteen häirinnästä niiden sivustojen osalta jotka poliisi on poistanut listalta? Nyt kun Telia otti listan käyttöön, näytti siltä että lapsiporno.info on poistunut listalta, mutta yhä löytyy ainakin yksi nimipalvelin joka sensuroi sivuston lapsipornona vaikka useampi työpäivä on kulunut listan päivityksestä.
Toinen avoin kysymys koskee sitä onko estolistaa käyttävällä operaattorilla velvollisuus estää kaikki listan osoitteista mikäli esto on käytössä, vai voiko jotkin sivustot jättää sensuroimatta. Näin tapahtui kymmenen vuotta sitten kun DNA asensi erityyppisen suodattimen ulkomaanliikenteen yhteyteen, jolloin listalla ollut kotimainen lapsiporno.info ei estynyt vaikka kaikki muut listan osoitteet osuivatkin suodattimeen.
Näyttää siltä ettei kymmenessä vuodessa ole opittu juuri mitään. Internetin perusarkkitehtuurin kannalta tuhoisaa lainsäädäntöä viedään jälleen eteenpäin, jopa niin että lainsäätäjältä ollaan vaatimassa enemmän. Päätellen siitä mitä vuosien varrella lehdistössä on kirjoiteltu, näyttäisi siltä että vaatimukset lainsäätäjää kohtaan keskittyvät vain siihen että estotoiminta säädettäisiin pakolliseksi - oikeusturvasta ei puhuta kuin ohimennen ja vähätellen. Ikäänkuin sananvapaus ja lasten oikeudet olisivat vastakkain vaakakupeissa, vaikka kyse on paljon vakavammasta ja monimutkaisemmasta asiasta jossa lasten oikeudet ovat vain keppihevonen jolla vallanpitäjä haluaa hivuttaa itselleen lisää valtaa - valtaa määrätä kaikesta Internetin sisällöstä, ja siitä mitä Suomessa saa tai ei saa nähdä.
Täytyy vielä erikseen painottaa että sivustojen suodattaminen estolistalla ei todellakaan ole sama asia kuin sulkeminen, ja lastensuojelun kannalta olisikin tärkeää pyrkiä oikeasti sulkemaan laittoman sivustot ja ottamaan laittoman materiaalin levittäjät kiinni. Sensuurilla ei muutakuin lakaista ongelmat maton alle. Kun Suomen estolistan sisällön paljastuttua selvisitin missä maassa mikäkin sivusto on, selvisi muunmuassa että KRP:n listalla olevat Alankomaissa toimivat sivustot oli laitettu myös täkäläiselle estolistalle ilman että sivustoja kohtaan oltiin aloitettu minkäänsortin tutkintaa. Estolista ei ollut siis ensimmäinen askel torjunnassa, vaan tekosyy jättää epäillyt lapsipornosivustot kokonaan tutkimatta kun kerta jotain oltiin jo tehty.
Lapsipornosivustojen sulkeminen käy kuitenkin päivä päivältä vaikeammaksi kun toiminta siirtyy anonyymiverkkoihin. Tekniikan kehittyessä laittomaan toimintaan on lähes mahdotonta puuttua teknisin keinoin ilman laajamittaista perusoikeuksien polkemista. Anonyymiverkoissa toimivat pedofiiliyhteisöt ovat kasvaneet hurjaa tahtia ja virtuaalivaluuttojen kehityksen myötä myös erittäin vaikeasti jäljitettävää kaupallista lapsipornotoimintaa on alkanut pikkuhiljaa ilmestyä, vaikkei läheskään sellaisessa mittakaavassa kuin samassa ympäristössä pyörivä huumekauppa. Monet verkkorikollisuuden muodot voivat kuitenkin räjähtää käsiin virtuaalivaluuttojen kehityksen myötä, lapsiporno mukaanlukien, ja näihin ongelmiin tuleekin etsiä uudenlaisia ratkaisuja.
Internetissä leviävässä lapsipornossa ei loppujenlopuksi ole kyse teknisestä ongelmasta vaan sosiaalisesta ongelmasta. Teknisten ratkaisujen sijaan pitäisikin siis keskittyä enemmän sosiaalisten ratkaisujen etsimiseen koko yhteiskunnan laajuudella. Tämä tarkoittaa sekä keppiä että porkkanaa, esimerkiksi rikollisten piireihin soluttautumista sekä riskiryhmien avustamista pysymään kaidalla polulla. Esimerkiksi Mielenterveystalon omahoito-ohjelma lapsista kiinnostuneille on askel oikeaan suuntaan, joskin sitä rajoittaa pedofiilien kokema paljastumisen pelko. Varsinkin nyt kun tiedustelulait ovat pinnalla, voi avun tarvitsija pelätä että valtio saattaa tarkkailla sitä ketkä niitä omahoidon oppaita lukevat. Kyseinen seksuaalisuuden häiriö on niin leimaava, että lainkuuliaisenkin ihmisen elämä tuhoutuu helposti kokonaan mikäli muut saavat tietää asiasta. Ironisella tavalla samat anonyymiverkot jotka mahdollistavat jäljittämättömän lapsipornon levityksen voisivat olla ratkaisu tähän ongelmaan, jotta lapsista kiinnostuneet uskaltaisivat hakea apua ongelmiinsa.
Estolista on vääränlainen ja jopa haitallinen tapa puuttua lapsiporno-ongelmaan, ja sensuurikoneiston pystyttämisellä on pitkäkantoiset seuraukset sitten kun se on pystyssä. Kun järjestelmä on kerran rakennettu ja otettu käyttöön, on enää kyse poliittisesta tahdosta että sitä voidaan laajentaa mihin tahansa muuhunkin sisältöön. Seuraavana kohteena saattaakin olla sitten uhkapelisivustot, ulkomaiset viinakaupat, terrorismi, tai vaikkapa ihan vain väärät mielipiteet pääministeristämme. Sitä ei tiedä mihin se tie lopulta vie, mutten usko sen vievän mihinkään hyvään suuntaan sillä tuomioistuimeen perustumaton sensuuri on autoritaarisen hallinnon käyttämä työkalu jollaisen kuvittelisi näkevänsä Kiinassa tai Pohjois-Koreassa muttei Suomessa.
Pidemmän tähtäimen uhka ihmisoikeuksia ja yhteiskuntajärjestystä kohtaan on niin vakava ettei ensimmäistäkään askelta tällä tiellä saisi ottaa. Kaikilla rikoksista syytetyillä pitäisi olla samat perusoikeudet, sitä suuremmalla syyllä mitä vakavammasta rikoksesta syytetään. Lapsiporno ei ole tästä mikään poikkeus, vaan syytetyt pitäisi tässäkin tapauksessa saattaa oikeuden tuomittaviksi. Missääntapauksessa ei saisi antaa kasvottoman virkamiehen ominpäin tehdä syyllisyydestä päätöksiä joista ei voi edes valittaa, niinkuin nyt Suomessa tehdään. Estolistasta pitäisikin kokonaan luopua ja laki tulisi kumota.